[ pääsivu ]  [ topo ]  [ ajo-ohjeet ]  [ galleria ]  [ tietovakka ]  [ keskustelu ]


Tantta-sektori Poikamies-sektori Schweiner-sektori
Reuho-sektori Maisteri-sektori Ahma-Petteri-sektori


Pärkänvuoren geologisessa historiassa on kuulunut suunnattomien kivenjärkäleiden ryminä. Vanhan legendan mukaan lokalahtelainen nuoripari oli matkalla Vehmaan kirkolle ottamaan kuulutuksia. He matkasivat hevoskärryillä pitkin kallion koillisreunaa, jota myötäillen tie kulki noihin aikoihin. Yhtäkkiä valtava kivi lähti vyörymään alas kallion päältä. Pariskunta ei koskaan päässyt naimisiin asti – heidän murskaantuneet luurankonsa maatuvat kiven alla. Kiveä alettiin kutsua Morsiuskiveksi ja koko kalliota Morsiuskallioksi. Morsiuskiven vieressä on jotain vieläkin vaikuttavampaa: jättiläismäinen teräväharjainen kivi, joka on kaatunut irti runkokalliosta luoden näin suuren, avoimen luolan. Paikalliset asukkaat kutsuivat luolaa Veskellariksi.

1960-luvulla Pärkänvuoresta yritettiin louhia käyttökiveä ja Tielaitos käytti Morsiuskiveä kuorma-autojen lastauslaiturina. Vakka-Suomen kiipeilyalueen emokalliolle oli onnekasta, että kaavailut Pärkänvuoren laittamisesta soraksi eivät johtaneet tämän pidemmälle. Ensimmäinen kiipeilijä löysi kallion vuonna 1994. Löydön tehnyt Riku Mattila piti vielä tuolloin Pärkänvuoren seiniä jokseenkin mahdottomina kiivetä. Mahdottomuus osoittautui kuitenkin harhaksi, ja Pärkänvuori sai ensimmäiset reittinsä vuonna 1997. Kallion lounaisseinää reititettiin voimakkaimmin seuraavina kesinä. Tuolloin muun muassa Antti Noramaa oli avaamassa reittejä, joissa kiipeily perustui kallion halkeamiin ja vain luonnollisten varmistusten käyttöön. Tällaisten ”trädireittien” lisäksi Mikko Söderlund hyödynsi kallion koillisseinän potentiaalia sarjalla haastavia teknoreittejä. Perustukset ja enteet vakkasuomalaisen halkeamakiipeilyn tulevaisuudelle oli näin luotu. Eräs Pärkänvuoren sykleistä sulkeutui, kun vuonna 2008 teknoreitti Trad Masterin vapauttaminen täydensi kallion koillisseinän kolmen vierekkäisen megareitin trion.

Pärkänvuoren pioneerit halusivat pitää kallion pultittomana. Tätä lähtökohtaa on noudatettu myös uusien reittien tekemisessä. Paitsi että kiipeily Pärkänvuorella edellyttää täysin luonnollisten varmistusten käyttöä, myös yläköysittelijän pitää osata rakentaa ankkurinsa kallion laen halkeamiin. Jyrkänteiden isokiteiset halkeamat eivät ole suinkaan ainoita paikkoja, mihin raajansa voi Pärkänvuorella työntää. Loivan, aurinkoisen lounaisseinän ja jyrkän, varjoisan koillisseinän kiipeilyreittien lisäksi tarjolla on myös luolaryömintää. Kallion luoteisreunalla Poikamies-sektorin oikealla puolella on kivenjärkäleistä muodostunut luola Pimi kellar, jossa paikallisen väestön kerrotaan piilotelleen venäläisten vainoa isonvihan aikaan 1700-luvulla. Pimi kellarin (”Susiluola”) katon reiät toimivat sisäänkäyntiväylinä esoteeriselle kasmofiliasektorille. Se on lukuisten isojen lohkareiden muodostama kaoottinen kivirykelmä Pimi kellarin päällä. Topottamattoman kasmofiliasektorin pisimmät luolasukellukset ovat toistakymmentä metriä pitkiä. Etsi omasi äläkä juutu!



[ pääsivu ]  [ topo ]  [ ajo-ohjeet ]  [ galleria ]  [ tietovakka ]  [ keskustelu ]
© Perttu Ollila, Ilmari Vauras, Jenni Härkönen ja Mikko Lähteenmäki. Otsikon kuva Mikko Lähteenmäki. Päivitetty 30.5.2017.